Unelmaa rakentamassa.

Toteutus

Aikataulu

Suosittelen kaikkia omakotitaloprojektia suunnittelevia ja sitä aloittavia tekemään jonkinlaisen aikataulutuksen. Sen avulla pystyy itse hahmottamaan projektia paremmin ja seuraamaan toki sen edistymistä. Lisäksi se on kiva muisto joskus vuosien päästä, kun taloprojekti on valmis ja köllöttelee omassa keinutuolissaan tyytyväisenä työn tuloksista. Samalla tapaa pystyy seuraamaan myös taloprojektista syntyviä ja jo syntyneitä kuluja. Tämä puolestaan auttaa pankin kanssa asiointia, mikäli budjetti tuntuu jonkin verran esimerkiksi ylittyvän ja lainaa tulee nostaa suunniteltua enemmän.


Ohessa aikajana-muodossa oleva aikataulumme. Kyseinen jana on suppeampi ja siinä hahmottuu vain pääpiirteittäin rakennusprojektimme eri vaiheet. Projektin kokonaiskesto kuitenkin hahmottuu. Aloitimme suunnitteluprojektin omakotitalon, autotallin ja ulkosaunan pohjien ja julkisivujen osalta jo hyvissä ajoin 2015 vuoden keväällä. Kesällä aloitimme kilpailutuksen eri talotehtaiden välillä ja sopimuksen allekirjoitimme syksyllä 2015. Talon rakentamiseen itsessään muuttovalmis-konseptilla menee 5,5 kuukautta. Toki projekti jatkuu meillä sitten pihan osalta syyskuun jälkeenkin.








Sähkö-, LVI- ja perustussuunnitelmat


Jos olette päätyneet muuttovalmiiseen kotiin, talotoimittaja lähettää sähkö-, LVI- ja perustussuunnitelmat normaalisti tarkastettavaksi ja näissä on varmasti aina jotakin korjattavaa. Ohessa niissä huomioon otettavia asioita.

Sähkösuunnitelma:

  • Pistorasioiden määrä (mielummin liikaa kuin liian vähän) ja paikka
  • Katkaisijoiden/kytkinten määrä (muista ulkovaloille merkitä omat katkaisijat)
  • Valaisinhyvitykset (jos et halua talotehtaan malleja) 100 %
  • Valaisin --> valaisinpistorasiamuutokset
  • Ulkovalaisinten paikat
  • Mahdollinen antenni ja siihen liittyvät vaiheet
  • Saunan laudevalaistus
  • Kattojen led-valaistus
  • Keittiön kaappien päälle ja alle tulevat mahdolliset led-listat/nauhat
  • Tonttikeskuksen paikka
  • Miten toteutetaan autotallille valaistus?
  • Kaivatteko itse etu-ja takapihan pylväsvaloille paikat ja asennatte ne?
  • Kuuluuhan talotehtaalle liesituulettimen asennus, vaikka keittiö tulee eri toimittajalta?
  • Mahdolliset valopeilit
  • Muut mahdolliset muutokset
  • Muutoshinnat eriteltynä

LVI-suunnitelma:

  • Hanamuutokset (ole tarkka muutoshintojen kanssa)
  • Kalustekuvat niistä tuotteista, mitkä teille on luvattu nähtäväksi
  • Lämpimän veden mahdollinen odotusaika
  • Vesipostin paikka
  • Onko ilmanvaihto halutunlainen?
  • Kaivot ja niiden paikat
  • Radonputket
  • Vesi-ja viemärijohdot
  • Muutoshinnat eriteltynä

Perustussuunnitelma:

  • Virtaussuunnat
  • Salaojien purkupaikat
  • Rännikaivojen paikat
  • Perustuspiirustukset
  • Salaoja-ja routasuojauspiirustukset
  • Perustusten rakennusleikkaukset
  • Perustusten raudoituskuvat
  • Kantavan alapohjan kuvat
  • Alapohjan ontelolaattakaaviot
  • Paalukartta

Muista toimittaa nämä kaupungille paperisena ja sähköisenä, mieluiten omalle lupainsinöörillenne.

Rakennuslupahakemus

Veimme tiistaina 17.11.2015 rakennuslupahakemuksen Jyväskylän kaupungille. Tarkoitus on hyödyntää kaupungin alennuksia lupahakemuksiin liittyen marras- ja joulukuussa. Olikohan niissä kenties 20 % alennus loppuhinnasta. Lisäksi on tarkoitus kysyä, että voisiko vanhojen rakennusten purkutyöt aloittaa jo etukäteen, koska Rikamille tämä sopisi parhaiten (ilmeisesti vuoden vaihteen jälkeen , vuodelle 2016, muuttuu jotenkin noiden hakkeiden lajittelu ja hinnat nousee). Ensi viikolla olisi tarkoitus aloittaa sitten purku-urakka.

Vanhan kodin myyminen

Meillähän on rivitaloasunto myynnissä Palokassa. Olen sitä itse myynyt nyt muutaman kuukauden. Myyn sitä neljän eri markkinointisivuston kautta. Ei tahdo oikein ostajaa löytyä, vaikka tietysti omasta mielestä on kyseessä oikea löytö ja lisäksi joudumme myymään taloyhtiön lainaosuuden vuoksi asunnon niin sanotusti alihintaan. Olemme käyttäneet asuntoon ja sen remontointiin paljon enemmän rahaa, kuin mitä tulemme asunnosta saamaan.










Valokuvaaja: Hannu Korpela,Mediatuotanto Hannu Korpela Oy.
SHARE:

3 kommenttia

  1. Hei,

    ihan vaan ystävällisä kommentteja tuohon asunnon myyntiin itse, kun olen myös itse myynyt aina omat asuntoni (ja onnistunut siinä hyvään hintaan). Ja katselin asuntoja oikotieltä.

    -olisi ehkä parempi, että poistaisi tuon "Minulla on kokemusta niin kiinteistöjen kuin osakkeiden myynnistäkin." ilmoituksesta, koska siinä saa sen käsityksen, että olet amatööri (niin on toki kaikki, jotka eivät ole välittäjiä!) sekä et halua käyttää missään nimessä asiakirjojen laadinnassakaan asiantuntijaa. Tämä voi pelottaa monia ostajia. Asiakirjat toki saa laadittua vaikka pankissa ilmaiseksi tai pientä (200e) korvausta vastaan.
    Omasta mielestäni välittäjää ei tarvitse oman asunnon myyntiin, mutta myynti-ilmoituksessa ei kannata korostaa, että asunnon myy itse ilman asiantuntijoita, koska jotkut eivät vain halua ostaa asuntoa ilman välittäjää. Hassua.


    -nuo valokuvat on hyvät ja ulkoakin on valokuvia. Asunto on valoisa, avara ja kaunis.

    -myynnissä on samaan aikaan myös toinen huoneisto, joka on halvempi (toki ei rempattu), mutta se on vielä päätyhuoneisto.




    Uskon, että myynnissä on suurimpana ongelmana, että nyt on huono aika myydä asuntoja, kun kaupat on jumissa taloustilanteen takia.
    Lisäksi toi huoneisto on tosi hankala lapsiperheelle, jossa on pieniä lapsia, koska asunto sijaitsee 4:ssä tasossa. Elämä on aika hankalaa turvaporttien kanssa.
    Samoin vanhoilla ihmisillä. Uskon, että lopulta tämän ostaa joku pari, jolla ei ole lapsia.


    Onnea myyntiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heips, kiitos paljon kommenteistasi, näistä on varmasti aina hyötyä:)

      Olen tosiaan 4 vuotta seurannut kaikkia alueen myynnissä olevia asuntoja. Tilanne meillä on tosiaan hieman hankala, koska olemme asunnosta maksaneet itse yhteensä 169000 euroa remontteineen ja kaikista remonteista tulee yhteensä se noin 20000 euroa lisää, jotta pääsisimme omillemme, tulisi meidän siis saada myyntihintana tuo 169000 euroa, mutta tällä hetkellä myyntihinta on 10000 euroa sitä edullisempi, joten tappiota teemme jo nyt reilusti.

      Mitä tulee noihin naapuritaloyhtiöiden asuntoihin, niitä on myyty 155000 euron velattomalla hinnalla, mutta koska noihin on tulossa julkisivumaalaukset ja kattoremontit, tulee niiden hinta nousemaan yli 175000 euroon eli paljon meidän asuntoa kalliimmaksi ja niiden kunto on meidän asuntoa heikompi. Olemme saaneet paljon tarjouksia ja joutuneet kieltäytymään niistä. Ostajaa on vaikea juuri saada ymmärtämään naapuritaloyhtiöiden tulevien remonttien kustannuksia tai esimerkiksi sitä, kuinka kallista oikeasti on kylpyhuoneen remontointi. Lisäksi tunnen toiminimeni kautta naapuritaloyhtiöt ja niiden ongelmat läpikotaisin, kuten myös noiden myynnissä olevien osakkeiden ongelmat.

      Itse asiassa kokeilin myydä noin kuukauden ilman tuota mainitsemaasi kohtaa: "Minulla on kokemusta niin kiinteistöjen kuin osakkeiden myynnistäkin". Tämän, kun lisäsin on pariskuntia käynyt paljon enemmän sekä tarjouksia tullut. Osa ostajista kammoksuu yksityisiä myyjiä, koska luulevat, että kiinteistövälittäjillä on vastuu asuntoon liittyvistä tiedoista ja myyntitoimista. Asiahan ei asunto-osakkeen kohdalla niin, koska heillä ei ole mitään vastuuta. Itse en ainakaan kaikkia kiinteistövälittäjiä pidä asiantuntijoina, ainakin tulisi hankkia LKV-pätevyyden omaava välittäjä, jos välittäjälle haluaa myyntipalkkiota maksaa 5000-9000 euroa.

      Tuosta lauseesta vielä, joku voi sen toki ymmärtää väärin ja ymmärrän toki myöskin kommenttisi. Trakoitus on kuitenkin kertoa, että olen myynyt tosiaan useita osakkeita ja kiinteistöjä ja osaan laatia tarvittavat asiakirjat. Missään nimessä asiakirjoja ei pidä tehdä muualla tai ainakaan maksaa siitä :)

      Meillä on naapureina ainoastaan lapsiperheitä,muutamaa asuntoa lukuunottamatta, mitä itsekin ihmettelen. Onhan kyseessä 2-kerroksessa ja 4-tasossa oleva asunto. Näytöilläkin on käynyt useita lapsiperheitä, eivätkä ole kokeneet kerroksia ongelmaksi. Ne saa kätevästi kuulemma eroteltua juuri mainitsemasi turvaporttien avulla. Toki asunto sopii hyvin pariskunnalle, muttei sulje lapsiperheitä mitenkään pois, koska lapsiperheitä taloyhtiö on täynnä. Voisi sanoa, että ihmiset jakaantuvat useampaan ryhmään ja on vaikea arvioida mistä kukin pitää. Onhan 1-tasoinen asunto varmastikin helpompi myydä, koska se sopii useammalle markkinasegmentille (myös vanhemmat pariskunnat tulevat tällöin kysymykseen).

      Meillä on nyt ehdollinen sopimus alla, mutta tosiaan toivotaan, että asunto menee ennen syyskuuta :D Sillon se olisi hyvä saada viimeistään myytyä. Jos ei niin, pidämme sen sitten sijoitusasuntona :)

      Poista
  2. Asunnosta tehtiin kaupat maaliskuun alusta, yli pyyntihinnalla! Kisassa oli kolme ihanaa pariskuntaa. Täytyy olla tyytyväinen ja korostan edelleen sitä, että jos on vähänkään myyntihenkinen niin kannattaa tutustua asiaan itse ja myydä myös asunto itse. Me säästimme tässä tapauksessa kiinteistövälittäjän palkkiosta 8800 euroa.

    VastaaPoista

© Villa Amélie. All rights reserved.
Blogger Designs by pipdig